sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Vaihtaessa vara parempi

Kuvassa oleva peruukki on lainassa, samoin keskellä oleva iso rusetti. Myös kengät ovat vaihtokaupassa tulleet. Kuva Toni Neffling.

Olemme harrastaneet Leikkipuisto-blogin ystävieni kanssa peruukinvaihtoa viime talvena ja vaihto oli meille hauska kokemus. Emme halunneet luopua peruukeistamme, mutta halusimme vähän vaihtelua omaan peruukkivalikoimaan. Ystäväni sitten ehdottivat peruukkivaihtoa. Säännöt olivat simppelit: he lähettivät minulle kaksi peruukkia ja minä lähetin heille kaksi peruukkia. Pidimme peruukkeja tietyn ajan ja palautimme ne takaisin. Nyt päätimme laajentaa ystävieni ideoimana tätä konseptia.

Nyt mukaan tulivat peruukkien lisäksi vaatteet, laukut ja asusteet. Ystäväni lähettivät minulle kaksi peruukkia (violetin, lyhyen ja kiharaisen sekä blondin, pitkän ja kiharaisen), Iron Fist-korkkarit jota olen heiltä kuolannut, kaksi HellBunny-mekkoa, legginssit, muutaman paidan, pupulaukun, pupupipon, kaulakorun sekä erilaisia hiuskoristeita. Muistinkohan edes kaikki mainita tässä?

Itse lähetin heille erilaisia paitoja, hameita, mekkoja, violetin ja marjapuuron värisen peruukin, kaksi hattua, repun sekä hopeiset swing-kenkäni. Eräs kaverini ihmetteli tätä kovin, miten pystyin lähettämään heille swingini. Kyseessä ovat arvokkaat ja nykyään erittäin harvinaiset kengät. Vastaus oli yksinkertainen: minä luotan heihin. Vaatevaihto on kaikkein paras toteuttaa samankokoisten, luotettavien ystävien kanssa. Voit luottaa siihen, että he eivät sotke, tuhoa tai kadota tavaroitasi tai näin käydessä, he kyllä osaavat kertoa asiast, eivätkö viheltäen lähetä tavaraa rikkinäisenä takaisin ja syytä siitä postia.

Kuvassa oleva Hellbunnyn mekko sekä mekkon sopiva rusetti ovat vaatevaihdossa tulleita. Kuva Toni Neffling.

Vaihto tuo kivaa lisää omaan vaatekaappiin ja omalla kohdalla vielä hyvää taustatutkimusta. Valitsin nimittäin tuon violetin peruukin sen mukaan, millaista peruukkia olen katsellut eBaysta. Nyt olen aika varma, että peruukkivaihdon lopuksi tulen ostamaan tuollaisen peruukin. Aivan ihana! Iron Fistin kenkiä olen kanssa miettinyt. Olin itse asiassa äärimmäisen yllättynyt, kun sain kengät jalkaani. Oletin, että tuon kokoiset kengät painavat jonkin verran ja ovat hyvin tasapainotetut, mutta kaikkea kanssa! Kengät eivät paina paljoa mitään ja tasapainotusta ei ole taidettu tehdä ollenkaan. Näytän todella naurettavalta, kun yritän opetella kävelemään noilla kengillä. Siitä huolimatta ovat über-upeat ja tulen käyttämään niitä! Tosin pienellä varolla, nyrjäytin tuon oikean nilkkani uudestaan ja tällä menolla olen taas 2kk lättäkenkien käyttäjä...

Näihin kuvauksiin otin lainavaatteista mukaan mintunvihreän, pin up-henkisen HellBunny mekon sekä Iron Fist korkkarit. Lopputuloksena olen 100% varma, että minun täytyy ostaa itselleni mintunvihreä kesämekko. Kuva Jone Matilainen.

1 kommentti:

  1. Cute :)
    BLOG M&M FASHION BITES : http://mmfashionbites.blogspot.gr/
    Maria V.

    VastaaPoista